Eleonoora Kauhanen:
Meganin tarina kertoo paljon enemmän kuin ainoastaan tarinan yhden tytön pimeästä matkasta kohti itsemurhaa. Se iskostuu ihmismielen heiveröisyyteen ja haavoittuvuuteen ja siihen, kuinka tarpeeksi kovan painostuksen alaisena se voi rikkoutua. Vaikka syyt, jotka ajoivat Meganin itsemurhaan ovat sydäntäsärkevät, niin täysin raivon valtaan saa yhteiskunnan siihen reagoiminen ja koko tilanteen vähätteleminen ja ns. maton alle pyyhkiminen: kukaan ei halua ottaa vastuuta; eivät aikuiset, kiusaajat tai sivustakatsojat. Vaikka itsemurha on oma päätös ei siihen johtaneita syitä ja ihmisten vastuuta tapahtuman kulkuun saisi vähätellä. “Kun jotain toistaa alkaa sitä hiljalleen uskoa” Vaikka itsemurhaan johtaneet ajatukset ja tunnesolmut tapahtuvat näkymättömissä ei se tee tapahtumasta yhtään vähemmän todellista. Monet pienet asiat ja kokonaisuudet voivat vähitellen kasvaa valtavaksi taakaksi.
  Tarina tuo myös esiin perhe-elämän ongelmat ja konfliktit ja kuinka ne vähitellen siirtyvät ihon alle. Se myös antaa kuvan siitä kuinka eri tavoin ihmiset reagoivat ongelmiin, mitä tapoja he käyttävät niistä selviytymiseen ja miten nämä keinot voidaan hyvin helposti ymmärtää väärin (perhe-elämä; Brian eristäytyy, Megan purkaa kaiken ulos, Tina keskittyy työhönsä, Ron ei halua edes ajatella asioita koittaa saada ne pois päiväjärjestyksestä) Ihmiset ovat monimutkaisia olentoja ja nämä monimutkaiset kokonaisuudet usein kolahtavat yhteen kipeästikin. On mielenkiintoista nähdä kuinka sokea ihminen voi olla toiminnassaan toista ihmistä kohtaan. Ajatellen esimerkiksi Tinan ja Meganin samanlaista käyttäytymistä ja juuri tästä johtuvia suuria konflikteja: Tina toruu Megania juuri sellaisesta käyttäytmisestä johon itsekin sortuu.Jokaisella ihmisellä on kuitenkin pohjimmiltaan sama tarve tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja kohdatuksi ja näytelmässä nähdään miten pohjimmiltaan Meganin perhe rakastaa toisiaan paljon.